1 ¤ Camilla - Tutun näköisiä kasvoja
Vedän
matkalaukkua perässäni ja yritän etisiä vapaata itumapaikkaa. Ihmisiä
kävelee ohitseni, mutta kukaa ei edes vilkaise minua. Tiedän että
kasvoissani näkyvä arpi on pelottava. Se on kuitenkin osa minua, sen
kanssa pitää osata elää. Pieni poika juoksee eteeni ja ositaa minua
kasvoihin. Tiedän mitä tuo aikoo sanoa. Nään kuinka pojan suu liikkuu ja
hänen äitinsä luoksee vetämään hänet pois edestäni.
"Ton tytön
kasvoissa on äiti haava!" poika huutaa, mutta en nään häntä enään
edessäni. Poika ja äiti jatkavat vain matkaansa, aivan kuin mitään ei
olisi koskaan tapahtunut. Minuun sattuu, mutta en voi itkeä tässä. En
muiden ihmisten nähdessä.
Kävelen katua pitkin hotellille. Pojan
katse ja sanat pyörivät mielessäni. Ei sen minua enään pitäisi satuttaa
että joku osaittaa arpea, eihän? Ei pienen lapsen sanot voi saada minua
itkemään, eivät voi.
Tunnen kuinka joku juoksee suoraan päälleni.
Kaadun maahan peppu edellä ja tavari lentävät kuin jokisen eväät
kadulle. Kun saan tavarat takaisin kassiin katson ylös. Edessäni seisoo
mies kasvoillaan aivan liian hauksa ilme. Hänen katseensa on lämmin ja
turvallinen, tutun näköinen.
"Anteeksi kauheasti!" mies huutaa ja ojenttaa kätensä jotta voin tarttua siihen. Käsi tuntuu lämpimältä, turvalliselta.
"Ei se mitään, kiitos", sanon ja pyyhin pölyt pois housuistani. Paikalle juoksee minua ehkä vuoden pari vanhempi poika nauraen.
Jokin tuossakin on tuttua. Aivan kuin olisin nähnyt hänet ennenkin.
"Et sitten voinut katsoa etees", kiharapää nauraa blondille. Toinen vaan naurahtaa ja katsoo minua silmiin.
"Mä olen oikeasti pahoillani. Mulla on kauhea nälkä ja toi lupas että mennään syömään", mies selittää ja osoittaa poikaa.
"Sulla taitaa olla kova nälkä kun et edes mua nähnyt?" nauran ja katson miestä.
"Joo. Katsos kun on mennyt tuo ruokaaika jo hetki sitten", mies sanoo nolona ja hieroo niskaansa.
"Teidän kannattais mennä sitten syömään", sanon ja hymyilen miehelle.
"Lähde
sä mukaan. Se olis niin kuin korvaus tästä", mies sanoo ja nauraa.
Suostun ja lähdemme syömään tien toiselle puolelle pikaruokaravintolaan.
Tilasimme ranskalaiset ja hampurilaiset. Aivan kuten ennen isän ja äidin kanssa.
"Mikä sun nimi on?" kiharapää kysyy ja herättää minut muistoista.
"Camilla Adler", sanon ja työnnän ranskalaisen suuhuni.
"Mä olen Niall ja toi on Harry", mies sanoo ja ojentaa kätensä. Tartun siihen ja nyökkään.
Miehet
nauravat ja kertovat huonoja vitsejä. Nialliksi esittäytynyt kertoo
kuinka oli joskus unohtanut aamupalan ja oli joutunut kärsimään
loppupäivän kauheasta vatsanvääntelystä.
Kuulostaa tutulta.
"Eikö teitä yhtään haittaa vaikka.." aloitan, mutta suljen suuni. Niall katsoo minua kysyvästi.
"Mikä meitä pitäisi haitata?" mies kysyy ja katsoo minua silmiin. Lasken katseeni maahan ja pyöritän peukaloita.
Niin mikkäköhän teitä pitäisi haitata.
"Eikö
teitä haittaa yhtään olla mun seurassa?" kysyn ja lasken montako kiveä
lattialla on. Pääsen 23, kun Harry avaa suunsa: "Miksi meitä haittaisi
olla sun seurassa?"
Ehkä siksi että olen täysin vieras teille, tai että en osaa puhua oikein. Syy voi myös olla kasvoissani oleva arpi.
"No kun mun kasvoissa on toi arpi", sanon lopulta ja katson kumpaakin.
Niall NK
Katsomme
tytön kasvoja jotka näyttävät tutuille. Jos totta puhutaan en edes ole
huomannut mitään arpea, mutta nyt kun hän otti sen puheeksi huomaan sen.
Se on pitkä ja näyttää vanhalta.
"Ei meitä haittaa vaikka sulla
olisi otsassa tatuointi", sanon ja hymyilen tytölle. Tuo katsoo minua
ihmiessään ja pyykii kasvojaan.
"Ootko sä oikeasti tota mieltä?" hän kysyy. Nyökkään ja hymyilen hänelle.
Tyttö kiittää ruuasta ja vetää takin paremmin päälleen.
"Ei mitään. Mähän sut siihen maahan kaadoin", sanon ja punastun. Tyhmä minä.
"Niin taisit kaataa", tyttö sanoo ja hymyilee nauraen. Harry katsoo minua ihmeissään ja pyörittää silmiään.
Mikähän sitä nyt vaivaa?
"Mun on nyt pakko mennä", tyttö sanoo ja katsoo kelloaan.
"Oli tosi kiva kun söit meidän kanssa", sanon ja halaan häntä. Halaus on kömpelö, mutta tuttu.
"Mulla oli tosi kivaa teidän kanssa. Moikka!" tyttö sanoo ja lähtee kävelemään hotellille päin.
Harry hymyilee tietävän näköisenä. Mies näyttää nauravan minulle.
"Voisitko sä nyt viimeine kertoa mikä sulla on?" kysyn ja jatkan kivien potkimista.
"Sä et voi olla tosissasi", tuo vastaa ja ottaa puhelimen taskusta. Mies selaa kuvia ja pysähtyy yhden kuvan kohdalle.
"Haluatko sä nähdä kuka Camilla Adler on?" mies kysyy ja katsoo minua. Nyökkään ja katson kuvaa.
"Camilla Adler", mies sanoo ja osoittaa kuvassa olevaa pikkutyttöä.
Ei se voi olla hän. Ei tyttö voi olla täällä.
Camilla NK
Selaan
vanhoja leikekirjojani. Uusin niistä on täytetty kuvilla jossa olen
ystävieni kanssa. Viimeisellä sivulla on kuva minusta ja viidestä
pojasta. Hymyilen hiljaa, tiesin että mies näytti tutulta.
"Mä niin
tiesin", sanon ja suljen kirjan. Kuva on otettu vuosia sitten
syntymäpäiviltäni. Silloin kun vielä oli ollut aihetta juhlia niitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti