2 - I Promised To Forget Your Face

2 ¤ Camilla - Et olisi ikinä arvannut

Olen tiennyt pienestä tytöstä saakka ettei rakastuminen ole hyvästä. Se on kuin viimeisen karkin heittäminen roskiin, sattuu ja tuntuu pahalle. Ja mitä minä olen mennyt tekemää. Olen rakastunut mieheen joka oli kauan sitten ystäväni. Ihmiseen joka ei edes muista minua. Mieheen jonka katse lumoaa jokaisen vastaantulian. Mikä pahinta, olen luvannut itselleni unohtaa hänet. Lupasin sen jo silloin kun hän astui lentokoneeseen ja katosi elämästäni, jättäen kipeän arven sydämeeni.
Sä et Niall olisi varmaan koskaan arvannut, mutta mä olen rakastanut sua jo kauan.

Flashback
Kylmä syksyinen sade kastelee vaatteeni, mutta en ehdi pyshtymään. Olen muutenkin jo myöhässä ainakin kymmenen minuuttia. Äiti saa taas syyn korottaa ääntään.
Mitä minä sille voin että unohdin katsoa kelloa. Alicella oli ollut tärkeää asiaa ja olimme jääneet hetkeksi juttelemaan puistoon. Hyvässä seurassa aika kuluu nopeasti, vai miten se meni.

Käännyn risteyksestä oikealle ja kuulen puhelimeni soivan. En edes vilkaise näyttöä vaan vastaan suoraan:"Joo! Mä olen melkein kotona", sanon hengästyneenä. Jos joku on joskus vastannut puhelimeen, eikä ole ole katsonut kuka soittaa, ja on alkanut puhumaan ennen kuin on tarkistanut kuka soittaja on, tiedät miltä tuntuu kun soittaja alkaa nauramaan vedet silmissä toisessa päässä.
"Cami, mä täällä", kuulen pojan äänen.
Ei voi olla totta.
"Mmmm.. Joo. Mitä asiaa?" kysyn ja pysähdyn kuuntelemaan pojan naurua.
"Niin missä sä oot?" poika jatkaa nauraen. Oli taas todella hauskaa nauraa virheelleni.
"Tässä Chalin kahvilan kohdalla menossa kotia", vastaan ja pyöritän silmiä.
"Ehtisitkö sä juttelemaan mun kanssa hetkeksi?" poika kysyy anelevasti.
"Jos sä olet tosi nopea puhumaan, niin joo", vastaan ja vedän takin vetoketjun kunnolla kiinni.
"Mä oon jo täällä kahvilassa. Tuu sisälle", poika sanoo ja lopettaa puhelun.
Ei voinut sitten heti sanoa että on kahvilassa.

Poika nauraa ja kertoo huonoja vitsejä kuin viimeistäpäivää.
"Oliko sulla jotain oikeasti tärkeää asiaa vai halusitko vaan seuraa?" kysyn ja katson kelloa. Olen jo tunnin myöhässä.
"Joo oli mulla asiaa. Sä tiedät sen teidän luokan Hadleyn?" poika kysyy ja katsoo minua silmiin. Nyökkään
"Mitä sä siitä haluat tietää?" kysyn ihmiessäni. En olisi uskonut että poika ikinä kiinnostaisi se tyttö.
"En minä, mutta Harry", poika sanoo ja vinkkaa silmää.
Voi kun tietäisit kuinka juone olet valehtelemaan.
"Hehe. Mä tunnen sut liian hyvin Niall. Harry olisi tullut itse kysymään siitä tytöstä. Taidat vähän tykätä siitä?" sanon ja vinkkaan silmää. Poika katsoo minua järkyttyneenä ja huitoo käsillä ilmaa.
"En kyllä! Ei ole yhtään mun tyyppiä!", tuo huutaa varmasti niin kovaa että jokainen kahvilassa istuva kuulee. Poika punastuu ja hymyilee kuitenkin.
Ihan miten itse haluat.
"Saat kuule ihan itse mennä kysymään Hadleyltä mitä haluatkaan tietää. Mä en aijo toimia sun viestin tuojana", sanon ja nousen ylös. Niall hyppää eteeni sulkien tien ovelle.
"Cami, kai sä uskot etten mä ole kiinnostonut siitä brunetesta?" poika kysyy ja katsoo minua silmiin.
"Joo. Kyllä mä sua uskon. Päästä mut nyt menemään", sanon nopeasti ja tökköisen pojan pois edestäni.

Avaan oven ja äiti juoksee lehtiö kädessään eteiseen.
"Camilla Nora Marie Adler! Missä sinä olet ollut?" äiti aloittaa ja katsoo minua.
Ulkona nuija.
"Niall pyysi mua kahville ja unohdin katsoa kelloa", sanon katuvana. Äiti näyttää miettivän mitä sanoisi, joten jatkan: "Mä olen tosi pahoillani etten ilmottanut, mutta puhelimesta loppu akku. Ja Niall halusi todella että mä jään sen seuraksi juomaan kahvia", sanon. Tiedän äidin leppyvän aina pojan nimen kuullessaan.
"Ei se mitään. Keittiössä on ruokaa", äiti sanoo leppyneenä ja lähtee lehtiön kanssa työhuoneeseen.

Puhelimeni piippaa viestin saapuneeksi. Sieppaan sen pöydältä ja avaan näytön. Hymy nousee väkisin kasvoilleni kun nään kuka viestin on laittanut.

- Mä vaan sitä että kai sä sä nyt oikeasti uskot etten mä ole kiinnostunut siitä tytöstö? xxNiall

Hymyilen ja kirjoitan myöntävän vastauksen ja suljen puhelimen. Ei mene kauaan kun se piipaa viestin uudestaan saapuneeksi.

- Hyvä! :) Joskus mä vielä kerron sulle kenestä tykkään.. xxNiall
Flashback loppuu

Ja silloin se oli tapahtunut. Olin huomannut pitäväni pojasta enemmän kuin ystävänä.
"Joskus sä vielä kerrot kenestä tykkäät", sanon ja sammutan valot. Vedän peiton päälleni ja nukahdan.

Niall NK

Makaan sängyllä ja selaan vanhoja kuvia. Tyttö puistossa valkoisessa mekossa. Tyttö kahvilassa, tyttö rannalla, synttäreillä meidän edessämme. Tuo jokaisessa kuvassa ole tyttö on todella Camilla Adler. Sama tyttö joka on joskus juossut kanssani sateella ympäri taloa. Sama ihminen jota olen tahtonut suojella kaikelta pahalta. Haluan olla edelleen hänelle se jolle voi kertoa kaiken, jonka syliin voi tulla. Tahdon olla se ihminen joka saa hänet hymyilemään.
"Niall?" kuulen Zayn äänen oven takaa. Huokaisen ja kutsun miehen sisään. Mies astuu huoneeseeni ja katsoo minua nauraen.
"Te sitten oikeasti näitte Camin", tuo kysyy ensimmäisenä. Nyökkään ja jatkan kuvien selaamista.
"Törmättiin siihen hotellin edessä. Tai mä oikeastaan törmäsin", sanon hieman nolona.
"Nopeaa toimintaa Niall", Zayn naurahtaa.
"Se oli vahinko. Harry sanoin että me mennään syömään ja mulla oli kauhea nälkä", puolustaudun.
"Kyllä mä sua uskon. No, oliko se muuttunut?", Zayn kysyy ja katsoo minua odottavasti.
Ai oliko? Todellakin oli muuttunut. Tyttö oli kasvanut pituutta, pisamia oli tullut enemmän ja silmät olivat muuttuneet aivan sinisiksi.
"Joo oli se vähän muuttunut", tokaisen nopeasti. Zayn purskahtaa nauramaan.
"Taisi olla muuttunut aika paljonkin kun jätkä noin kauan mietti", toinen jatkaa vain nauramista.

"Sitten kun sä joskus tulet saamaan tän kirjeen, tää on vanhentunut, ja haisee siltä saippualta jota äiti käyttää. (Et sitten kerro äitille tota!!!)
Tiiätkö mitä? Sä lupasit mulle sillon joskus että me oltais aina parhaita ystäviä. Taisit sanoa vielä sillon että vaikka meillä olisi koko maapallo välillä pidetään yhteyttä. -Sä petit mut Niall. Et oo ikinä soittanut tai laittanut edes kirjettä.

Joskus mä mietin mihin katosi se mun paras ystävä? Muistan valitettavasti aina, että se lähti pois. Hyppäsi koneeseen ja lensi pois. Onneksi mä olen ymmärtänyt ettei sulla ole enään aikaa mulle. Olisihan se aika ikävää molemmille jos mä laittaisin näitä kirjeitä useamman. Mä en halua tuhlata sun aikaa enempää tähän lukemiseen.

Toivottavasti sulla on kaikki hyvin ja muistat edes joskus juosta pihalla sateessa. (Mistä toi nyt tuli?) Mä toivotan sulle nyt kuitenkin hyvää loppu elämään, en nimittäin usko että nähään enään koskaan. Kiitti kuitenkin että olit mun ystävä! :)

- Se punahiuksinen tyttö, Camilla. "

Suljen kirjeen takaisin kuoreen. Joskus mietin jopa itse, miten olin voinut unohtaa Camin? Parhaan ystäväni, tärkeimmän ihmisen elämässäni.
"Nyt mä en jätä sua, lupaan", kuiskaaan ja laitan kuoren lipastoon. Sammutan valon, vedän paidan pois päältäni ja käyn nukkumaan.